tiistai 31. joulukuuta 2013

126. Viikonloppu ja Maanantai.


Poppis on pop




Sunnuntai
Meillä oli Iian koulutunti. Aida meni Poppiksella ja minä Jackiella. Aida sanoi että Poppis oli alussa vähän raskas edestä mutta loppua kohti parani. Jackie oli pitkästä aikaan ihanan rento ja kevyt ratsastaa. Tehtiin laukanvaihtoja ja pohkeen väistöjä ja muita kivoja juttuja.
Janica oli Pandalla tunilla ja se oli pari kertaa säihkähtynyt mutta muuten oli ollut kiva.

Maanantai
Pinja oli meillä yötä.
Meillä oli taas Iian koulu tunti, Pinja meni Poppiksella ja minä Pandalla ja Linda Karalla. Matkalla manesiin oli paljon paljon äxöniä… Panda heittäytyi vähäsen hankalaksi. Panda pelästyi Pipsaa ja autoa joka tuli takaapäin ja sai kilarit ja kävi vähän ojassa ja hyppi ja pommppi siihen asti että piti tulla alas ja kävelyttää se maneesille. Minun piti jäädä Pipsan kanssa odottamaan että famo tulisi hakemaan sen ja äiti vei Pandan maneesille. Tehtiin paljon puomitehtäviä ja avoja ja kaikkea… Panda oli tosi tosi ihana. Panda oli niin ihanaa <3

Maneesilla Peppiina ja spirit minä ja Jackie ja Ida ja Poppis

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

124. Joululahjat/paketit.

Moi, tässä esittelen muutamia lahjoja mitä sain!

KL fleecehuppari

Poneille kavioöljy, karvankiilloke ja nameja

Michel Kors laukku ja hiirihahmo

Kuoria  puhelimeen toisessa Jackie, minä ja kesä
rinntaremmi jokaoli liian iso eil vaihtoon.

Nomination paloja ja Marc Jacobs kaulakoru

123. Joulupäivä

Moi
Eilen oli tosi kiva päivä. Aamulla sain avata yhden paketin ja sieltä tuli Pandalle toivomani rintaremmi. 6:00 olin auttamassa Mamma ja Pappa aamutalissa, oli ihan kivaa! Sitten tuli talliporukkaa joulupuurolle klo 9:00. Saatiin hirveästi joulupaketteja.
Kiitos kaikille!

Klo 17:00 oli jouluruoka ja syötiin Famon tekemiä ihania laatikoita ja kinkkua. Pappa lähti seitsemäksi leikkimään joulupukkia naapuriin ja läpi meni. Sitten avattiin paketit, paketteja oli tosi paljon, esittelen muutamia kuvin! Laitan myös kuvia eilisestä aamuhappeningistä. Lisää kuvia tulossa vielä tänään.



              













tiistai 24. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

121. SateinenSunnuntai.

Moi!

Tänää oli aikas sateinen päivä. Ratsastettiin Mimmin kanssa maneesille Pandalla ja Jackiella. Maneesille meno oli melko vauhdikas…
Maneesilla tehtiin kavaletti harjoitussta missä oli kolme kavalettia peräkkäin eli inandout. Sitten tehtiin myös Hencan antamaa puomiharjoitusta eli kahta puomia ympyrällä. Panda oli ihan kiva, tehtiin oikein hikijumppaa.

Jackie näytti tosi kivalta ja Mimmi sanoikin että se oli todella mukavan ja kivan tuntuinen.

Huomenna sitten Janica ratsastaa Pandan ja minulla on Jackien kanssa Hannan estetunti maneesilla. Poppiksella on vp :)




Jackie oikein kuvauksellinen, Panda nätti

lauantai 21. joulukuuta 2013

120. Loppuviikon kuulumisia. Ilmoitus maajoukkueesta.

Moi!

Liiton sivuilta katsottiin ja pääsin maajoukkueseen A renkaaseen hyvä Jackie <3 ->

Torstai
Oli Hannan estetunti Pandalla Kynnarissa. Pandalla ja mulla oli yksityistunti, meni tosi hyvin. Tehtiin linjaa missä oli pysty 3 askelta ja okseri okseri sarja, tehtiin myös kiemura uralla 3:mea estettä niin että joka esteen jälkeen piti kääntyä 3 askelta ja este 3 askelta ja este,  siksakkia siis, se meni ihan sika hyvin mutta vikan esteen jälkeen Panda pysähty ja teki semmosen pukin että lensin kaarella sen kaulan yli maneesin pohjaan. Ei onneksi sattunut pahemmin henkinen kolaus ja pieni harmitus. Panda seisoi paikallaan ja katsoi minne se ratsastaja katosi eli ei lähtenyt vetään. Kivusin takasin selkään ja matka jatkui. Tämä tunti oli Hannan mielestä paras tunneista vaikka tipuinkin.  Pandalla oli rytmi ja oli todella tasainen.


Perjantai
Äiti ratsasti Pandan kentällä ja oli mennyt ihan kivasti.
Poppis oli vp.
Menin Jackien kentällä nopsaan kun oli joulujuhlat illlalla. Tehtiin vähän avoa ei muuta.

Lauantai
Janica oli Pandan kanssa maastossa Iso Viivin kanssa ja oli mennyt ihan kiltisti.
Pinja oli liikuttamassa Poppiksen kentällä ja oli mennyt tosi kivasti ja oli tehnyt paljon siirtymisiä.
Minä sitten oli Jackien kanssa maneesilla. Jackie oli alussa vähän jännitynyt mutta sitten kun tehtiin Henccan antamaa puomiharjoitusta niin se ja minä kilahdettiin ja siitä ei alussa tullut mitään mutta sitten kun tehtiin ja tehtiin niin sitten lopussa meni ihan ok. Loppu ravit oli tosi mukavat :)


torstai 19. joulukuuta 2013

119. Valmistelua Jouluun!

Laitettiin vähän Joulutunnelmaa talliin
Uudentallin joululeivät hepoille



Vanhantallin joululeivät hepoille





Joulupiparit hepoille

Joulukukat satulahuoneeseen



Jouluriimut tietenkin



Tervetuloa vanhaan talliin


Tervetuloa uuteen talliin
:)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

118. Panda koulu/este tunti.

Moi!

Eilen ei mennyt ihan putkeen… Panda oli ylipirteä ja säikky kaikkea alussa joten oli aika hankalaa alussa selvitä ihan perusjutuista. Alkuverkkaan menikin aikaa ennenkun päästiin puomiharjoituksiin. Mentiin ympyräkaarella puomeja ja pientä kavalettia. Panda parani loppua kohti, Panda oli ihan loppu ja hiestä märkä lopussa!

Poppis ja Pinja oli samalla tunilla. Poppis oli tai näytti alussa vähän laiskallta  alussa mutta lopussa oli moottori käynnissä. Poppis oli ihan läpimärkä hiestä nyt kun sitä ei ole klipattukaan.

Mimmi oli liikuttelemassa Jackien kentällä. Pikkupakkanen oli saanut kentän kovettumaan sen verran että Jackie pääsi helpolla ja työnteko jäi käyntiin. Tänään pitää mennä sitten kunnolla sillä ennen kun lähdetään Kynnariin Pandan kanssa hyppytunnille.

Tässä muutama kuva eilisestä maneesikeikasta.






tiistai 17. joulukuuta 2013

117. Tiistairaportti

Moi!
Eilen en ollut tallilla ollenkaan kun olin koulukaverilla.
Äiti liikutteli Pandan  ja Jackiella oli ansaittu vp valmennusten jälkeen.

 Poppis pääsi estetunnille Aidan kanssa….     poni oli aivan intona ja tehtävistä suoriuduttiin loistavasti  Aida oli, ekaa kertaa poni selässä ja ratsasti hyvin.

Tänään on Iian tunti Pandan kanssa ja Jackie saa olla vielä kevyellä, Mimmi ratsastaa sen. Poppis tulee Pinjan kanssa myös tunnille.

Torstaina estetunti Kynnarissa ja loppuviikolla pitäsi saada otettua vähän joulufiilistely kuvia ponien kanssa. Laitan tuntiraportit vielä illalla ja kuvia kans.



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

116. Maajoukkuekatsastukset.

Moikkelis!

no niin viikonloppu ypäjällä  maajoukkevalmennus/katsastuksissa takana. Matka alkoi perjantaina,  kotona ei ollut sähköjä joten oli siitäkin syystä ihan kiva karata ypäjälle mamman kanssa. pappa jäi hoitelemaan muut hevoset. Poni yöpyi Jukka Rantasen tallilla ja me mamman kanssa eka yö Pesosten autossa. Lauantaina oltiin ekassaryhmässä jossa oli katsastettavia ratsukoita ja valmentajana tietysti Satu Liukkonen. Treenattiin tekniikkaa, paljon kavaletteja ympyrällä ja puomi okseri puomi ympyrällä ja tähän väliin jumppasarja joka oli molemmista suunnista samanlainen, yksi innari ristikko pysty josta yksi laukka okseri ja yksi laukka innarille taas. jonka jälkeen ympyrällä se okseri josta matka jatkui okerille ja kavaletin kautta vedelle ja taas ympyrä kavaleteille. Oi monimutkaisen kuuloista näätte videolta kuin se menee.

Poni oli hyvä ja selvittiin tehtävistä Sadun mielestä ihan kivasti. La-su yö majoituttiin Viivin ja Pepsun kanssa kurssikeskuksella. Meno oli mukavaa ja oli huippu kivaa tavata uusia kavereita.

Sunnuntaina treenit jatkui ypäjähallissa, vuorossa radanratsastus. Korkeudet 110 ja rata melko tekninen. Radasta video josta näkyy mitä mamma nyt sai kuvattua. Poni oli radan alussa vähän epätasainen ja jouduttiinkin menemään radan 4 estettä uudelleen myöhemmin. uusinta menikin hyvin muuten rata sujui hyvin ei vireheitä ja Satu oli tyytyväinen.

Nyt sitten odotetaan päästäänkö jatkossakin sinne treenamaan.

Poppis antoi tervetulo irrvistykset kun tultiin kotiin, kuvassa näkyy!








torstai 12. joulukuuta 2013

115. Wist

Moi!

tänään Iia meni Jackien maneesilla, se oli alussa vähän kiinni oikealle mutta tuli hyväksi ja oli mukava oma itsensä taas kerran. Viikonloppuna meillä on maajoukkuekatsastukset ypäjällä Satu Liukkosen silmän alla. Toivotaan että Jackie näyttää parastaan :-)

Pinja ratsasti Poppiksen tänään kentällä, harjoittelivat iian tunnin oppeja ja Poppis oli ollut ihan mukava.

Pandan kanssa oltiin Wisteillä rataharkoissa. Panduli käyttäyi mallikaasti ja radat meni ihan kivasti.  laitan yhden videopätkän treenistä.

Kiitos mukavasta treeniseurasta Janicalle, Sevealle ja mammalle!

Viikonlopusta tuleekin sitten oma raportti ja kuvat kun sieltä kotiin selvitään. Peukut pystyy että kaikki sujuu hyvin.


lauantai 7. joulukuuta 2013

114. Lauantai.

Moi!
Tänään Poppis oli vähän huonona, makaili tarhassa ja näytti ahdistuneelta. Taluteltiin useita tunteja ja annettiin parafiiniöljyä, onneksi tilanne helpottui ja ponin olo parani. Pinja tuli vielä ratsastamaan sen ja nyt poni on taas ihana viekeä omaitsensä.
Jackien kanssa mentiin Tarjan ja Donin seurassa maneesille, tehtiin avoja ja Henccan antamia harjoituksia, aluksi meni ei niin hyvin mutta lopussa se sujui. 
Panda sai tänään VP:n